Internetistä löytyy nykypäivänä jopa satoja erilaisia nettikasinoita, jotka tarjoavat asiakkailleen toinen toistaan houkuttelevampia etuja, valtavan määrän pelejä sekä laadukasta asiakaspalvelua. Vaikka suurin osa pelipaikoista on täysin laillisesti toimivia, asianmukaisen lisenssin omaavia kasinoita, löytyy toisinaan joukosta myös hieman epämääräisempiä vaihtoehtoja. Tästä syystä etenkin aloittelevien kasinohaiden on hyvä oppia, kuinka tunnistaa hyvä nettikasino . On sanomattakin selvää, että esimerkiksi pelipaikan turvallisuusasioiden tulee olla kunnossa, sillä kasinoilla sijoitetaan peleihin oikea rahaa. Lisäksi pelaajan kannalta on tärkeää tutustua myös yleisimpiin ja bonuksiin ja niille asetettuihin ehtoihin, jotta itselleen hyödyllisimpien etujen tavoittelu olisi helpompaa. Tässä artikkelissa käymme läpi hyvien, suomalaisille suunnattujen nettikasinoiden tärkeimpiä ominaisuuksia.

Mitä kannattaa ottaa huomioon uudelle kasinolle mentäessä?

Nettikasinoita mainostetaan joka puolella internetiä ja lisäksi niille on kehitelty kokonaan omia arvostelu- ja vinkkisivustoja, joten uuden pelipaikan löytäminen tuskin koituu ongelmaksi. Kun miellyttävä pelisivusto löytyy, kannattaa sinun sivustolle suunnatessasi pitää mielessäsi muutama asia. Vieritä alkajaisiksi kursori aivan sivuston alareunaan, sillä sinne on tavallisesti lisätty tieto kasinon pelilisenssistä. Pelilisenssejä myöntävät eri valtioiden peliviranomaiset ja jokaiselta laillisesti toimivalta pelipaikalta tulee löytyä sellainen. Mikäli kasino ei ole ilmoittanut tietoa pelilisenssistä sivustollaan lainkaan, kannattaa sinun etsiä itsellesi toinen pelipaikka, sillä mikään ei takaa esimerkiksi rahansiirtojen tai henkilötietojen turvallisuutta luvattomalla kasinolla. Lisenssin lisäksi kannattaa tutustua myös muun muassa seuraaviin seikkoihin ennen oman pelitilin luomista:

  1. Onko tarjolla tervetulobonusta?
  2. Millaiset ehdot tarjoukselle on asetettu?
  3. Mitä maksutapoja kasino tarjoaa?
  4. Löytyykö pelipaikalta asiakaspalvelua?

Miltei jokainen kasino tarjoilee uusille asiakkailleen jonkinlaisen tervetulobonuksen – lukuunottamatta monia rekisteröintivapaita kasinoita, joiden toimintaidea perustuu nopeaan rekisteröitymiseen ja välittömiin rahansiirtoihin. On yleistä, että pelaajille tarjoillaan esimerkiksi talletusbonusta ensimmäiselle talletukselle tai ilmaiskierroksia johonkin tiettyyn peliin. Useassa pelipaikassa tervetulotarjous on jopa moniosainen, jolloin se saattaa muun muassa tuoda etuja useana eri päivänä tai sisältää useita erilaisia bonuksia. Kun alat kartoittaa itsellesi sopivaa tarjousta, kannattaa ensimmäisenä kiinnittää huomio bonukselle asetettuihin ehtoihin ja etenkin kierrätysvaatimuksen määrään. Liki kaikki kasinot asettavat bonusrahoille kierrätysvaateita oman liiketoimintansa turvaamiseksi. Kierrätys tarkoittaa, että bonuksella pelataan eri pelejä, kunnes kierrätysmäärä täyttyy. Tavallisesti vaade on suomalaisilla kasinoilla noin 20–50-kertainen.

Luotettavia maksuja ja laadukasta palvelua

Kun pelilisenssi on todettu asianmukaiseksi ja bonukset sekä niiden ehdot kohtuullisiksi, on aika siirtyä maksutapojen pariin. Lähes kaikki kotimaisille pelaajille suunnatut nettikasinot tarjoavat pelureilleen lukuisia eri maksumenetelmiä, joista valtaosa sopii hyvin myös suomalaisten pelureiden tottumuksiin. Yleinen näky kasinoilla tänä päivänä on esimerkiksi ruotsalainen maksupalvelu Trustly, jota hyödyntävät niin rekisteröintivapaat kuin perinteisetkin kasinot. Trustly hyödyntää maksuissa aina asiakkaan henkilökohtaisia verkkopankkitunnuksia, mikä tekee siitä yhden markkinoiden turvallisimmista ja luotettavimmista maksutavoista. Uudella kasinolla kannattaa lukea maksuehdot tarkkaan läpi, sillä vaikka suurin osa pelipaikoista tarjoaa pelaajilleen ilmaisia rahansiirtoja, on markkinoilla myös sellaisia kasinoita, jotka perivät maksuista palvelukuluja. Suomalaiset kasinot hyväksyvät rahansiirtoihin Trustlyn lisäksi muun muassa:

  • Yleisimmät luottokortit
  • Nettilompakot
  • Mobiilimaksut
  • Ennalta maksetut maksukortit

Hyvä nettikasino tarjoaa houkuttelevien etujen, korkeatasoisen turvallisuuden sekä lukuisten maksuvaihtoehtojen lisäksi myös laadukasta palvelua pelureilleen. Moni suomalaisille suunnattu pelipaikka on täysin suomenkielinen ja yhä yleisempää on, että tarjolla on niin ikään suomenkielistä asiakaspalvelua jopa joka päivä. Yleensä kasinot tarjoavat reaaliaikaista live chat -palvelua, jonka kautta kysymyksiin saa vastauksen ilman viiveitä. Tavallisesti sivustolle on myös koottu kattava UKK-, eli usein kysyttyjen kysymysten osio, josta vastauksia ongelmatilanteisiin voi hakea itse. Mikäli asia vaatii puolestaan pidempää selvitystä ja liitetiedostoja, on likipitäen jokaiselle kasinolle mahdollista lähettää myös sähköpostia. Uutta pelipaikkaa kartoittaessa on tärkeää huomioida edellä mainitut yksityiskohdat, mutta älä unohda tarkastaa pelivalikoimaa ennen lopullista valintaasi, sillä loppujen lopuksi pelien laadukkuus takaa hauskan kasinoelämyksen.

netticasino0